Luontosuhteemme murros – lapsuusmuistoista nykyajan lajikatoon
Luontosuhteeni on ollut olemassa lapsuudesta lähtien ja kehittynyt ajan saatossa. Samoin on kehittynyt tietämykseni siitä, miten ihminen sijoittuu luontoon. Me ihmiset olemme vieraantuneet ajan myötä luonnosta ja menettäneet yhteyden siihen. Emme enää toimi aistemme mukaisesti, kuten aikojen alussa, jolloin vielä vaistosimme luonnon rytmin.
Minulla on ollut lapsuudesta asti etuoikeus kasvaa maaseudulla. Aikana, jolloin elettiin pitkälti luontaistaloudessa sotien jälkeen ja 1950-luvulla, elämä maaseudulla oli melko yksinkertaista, mutta kuitenkin tasapainoista ja turvallista. Puhdas luonto oli läsnä kaikkialla. Seurasin siellä olevien eri eläinlajien elämää, ja minulle alkoi muodostua kuva luonnosta paikkana, jossa vihdyin.
Mieleeni on jäänyt yksi tapaus koulutieltä, kun olin palaamassa kotiin. Äitini ihmetteli taas, missä viivyin, ja tuli etsimään minua. Hän kuuli, miten puhuin jollekulle, ja tultuaan lähemmäs hän näki minun olevan lintujen parissa ja juttelevan niille. Koulutieni oli viiden kilometrin oikopolku halki syvän metsän.
Myöhemmin nuoruudessa ja aikuisiässä sydämeni tuli murheelliseksi, kun metsiä avohakattiin. Suuret koneet jättivät jälkensä maastoon. Koneilla ikään kuin kynnettiin metsää hakkuualueilla niin, että kivet tulivat esiin. Sinne istutettiin puuntaimia, ja kaikki elämä katosi tuolta alueelta.
Aikuisiällä olen kierrellyt ja katseltu metsiä, joita tehometsätalous raiskaa välittämättä siitä, mitä sieltä tuhotaan. Monet erilaiset elämänmuodot ja lajit pyyhkäistään pois. Lintujen, oravien ja monien muiden lajien elinalueista tulee niille kelvottomia. Lajikadosta on tullut tosiasia, ja monet lajit ovat muuttuneet erittäin uhanalaisiksi.
Olen ottanut kantaa myös susien ja karhujen kannanhoidolliseen metsästykseen ja puhunut niiden oikeudesta elää lajina – sama koskee kaikkia muitakin luonnon eläimiä. Olen myös syvästi murheellinen siitä, miten ihmiset kasvattavat sikoja ja muita eläimiä pitäen niitä epäinhimillisen ahtaissa tiloissa.
Tämän kaiken näkemäni jälkeen olen tehnyt oman ratkaisuni: olen luopunut kaikesta liharuuasta ja siirtynyt kasvis- ja hedelmäpohjaiseen ruokavalioon. Tämä on minun henkilökohtainen kantani ja teko eläinten oikeuksien puolesta.
Meidän on palattava takaisin alkulähteille ja löydettävä yhteys uudelleen luontoon, mistä me olemme lähtöisin. Meidän on herättävä suojelemaan sitä, mitä on jäljellä. Luonnossa on tulevaisuus.
Risto Tammi
